11. heinäkuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Sain rouvan takin valmiiksi noin kuukausi sitten, mutta olen ollut laiskalla kirjoitustuulella.


En nyt enää yhtäkkiä löydä sitä Dropsin ohjetta, mistä otin silmukkaluvut, mutta ihan perustakki, kuvio on Neulojan suuresta silmukkakirjasta (linkki Adlibriksen verkkokauppaan).
Napit rouva osti itse kylän nappikaupasta.

Rouva oli tyytyväinen takkiin, itse en niinkään, mutta jos kelpaa, niin olen sujut asian suhteen.

Loppulangoista tein rouvalle pipon (jonka hän halusi)
Ohje on Yhteishyvä-lehdestä 1/2008. Tein kaksinkertaisella langalla.

Paljon muutakin olen tehnyt, mutta mitään en ole valmiiksi saanut.
Villapaita jota tein paaston aikaan, ei ole edennyt ja eilen kun sitä katselin, tuli ajatus purkaa se. Ei se miellytäkään. Samoiten nyt tekemäni puuvillatakki ei miellytä, vaikka se on virkattuja paloja vaille valmis.

Täytyy tässä nyt vähän sumplia mitä tekee. Villapaidan ainakin puran ja teen toisenlaisen. Sen aikaa saa puuvillatakki odottaa tuomiotaan.